« Kaikki uutiset

Syyslukukausi 2019 alkoi

Syyslukukausi alkoi ja UIO ry aktivoituu jälleen!

Tuleva syksy on hallitukselle hektisen nautinnollinen. UIO:n kalenterista löytyy yhteistyöprojekteja, maakuntamatkailua, ständeilyä, approja, sitsejä, monta hallituksen kokousta ja paljon muuta. Apua tullaan tarvitsemaan hallituksen ulkopuolelta yhteyshenkilöistämme, jotta saadaan henkilöstöä hoitamaan kaikki tapahtumien tarpeet.

Syksyn tapahtumistamme löytyy jokaiselle jotakin. Uutuuksina järjestämme Fysiönööri -risteilyn lokakuussa ja Mauri & Mauno -ständeilykiertueen eri maakuntien ammattikorkeakouluissa fysioterapiaopiskelijoiden kanssa. Perinteisimmistä tapahtumista järjestämme CraftBeer -erikoisolutappron syyskuussa, Tursassitsit lokakuussa ja J^3 -jouluaiheiset sitsit joulukuussa. Lisäksi marraskuussa pidetään tänä vuonna 20 vuotta täyttävät Maljannostajaiset, jota juhlitaan ennennäkemättömän insinöörimäisen suurella volyymilla. Lisäksi osallistumme mukaan muiden opiskelijayhdistysten lukuisiin eri tapahtumiin.

Muistutamme, että kuka tahansa insinööriopiskelija Metropoliassa voi lähteä mukaan toimintaamme ja aktiivisimmat palkitaan. Yhteyttä voi ottaa keneen tahansa meihin hallituslaisiin tai vapaasti viestiä osoitteeseen uio@uio.fi.

Nähdään syksyllä kampuksilla ja tapahtumissa!

Niko Haapalainen
ICT- ja viestintävastaava